Yrityslainat tuovat joustoa liiketoimintaan

Liiketoiminnan rahoittaminen lainarahalla

Yrityksellä on useita väyliä liiketoiminnan rahoituksen hankkimiseen. Yksi suosituimmista keinoista on lainan ottaminen. Lainalla pyritään yleensä kattamaan suuresta hankinnasta tai muusta pidempiaikaisesta sijoituksesta aiheutuneita kuluja. Lainan ottaminen investointia varten vapauttaa yrityksen pääomaa muuhun käyttöön. Lainakierteen välttämiseksi pitkäaikaista lainaa ei suositella otettavaksi paikkaamaan kassavirran vajetta.

 

Yrityslainan hinta

Kuten kaikissa luotoissa, myös yrityksille myönnettävissä lainoissa on korkoa. Koron määrä saattaa kuitenkin vaihdella paljon. Perinteiset pankit tarjoavat yleensä matalampaa korkoa kuin muut rahoitusyhtiöt. Korkoon vaikuttaa mm. vakuuksien määrä, yrityksen luottokelpoisuus ja liiketoiminnan kannattavuus. Netistä on mahdollista hakea jopa vakuudetonta yrityslainaa, mutta niiden korkokulut nousevat yleensä erittäin korkeiksi. Hintaa selittää se, että lainanantajan näkökulmasta vakuudeton laina on korkeariskisempi.

 

Lainan vakuudet

Liiketoiminnan perustamisen alussa voi olla hankalaa löytää vakuuksia lainalle. Monesti yrityksen perustaja päätyy takaamaan lainaa henkilökohtaisesti, jolloin yrityksen maksamaton laina siirtyy yrittäjälle maksettavaksi. Lainan vakuutena voi myös käyttää yrittäjän omaisuutta, kuten asuntoa tai kesämökkiä. Tämä on kuitenkin erittäin riskialtista yrittäjälle. Valtion omistama Finnvera voi auttaa yritystä saamaan lainaa tarjoamalla osan tarvittavista vakuuksista. Finnveran takaus on tarkoitettu uusille yrityksille sekä jo olemassa olevien pk-yritysten investointeihin ja muihin rahoitustarpeisiin.

 

Vaihtoehtoja irtaimiston hankintaan

Leasing tarjoaa perinteiselle lainalle vaihtoehdon. Tällöin yrityksen hankkima kalusto ja koneisto toimivat lainan vakuutena. Rahoituksen kohteen omistus ei siirry yritykselle, vaan sopimus toimii pitkäaikaisena vuokrauksena, josta maksetaan kuukausimaksua. Irtaimen omaisuuden hankkimiseen sopii myös osamaksu. Silloin tavara maksetaan kuukausierissä ja sen omistus siirtyy yritykselle, kun viimeinen erä on maksettu.

 

Yrityslainat tuovat joustoa liiketoimintaan
Laitteita voi hankkia myös leasing-mallilla

Yrityslainan saaminen

Pankkikriisin jälkeen ja taantuman aikana yrityksen on ollut vaikeaa saada pankista yrityslainaa. Sitä myönnetään vain erittäin vakavaraisille yrityksille. Eniten tästä kärsivät pk-yritykset, joilla ei ole vielä pitkää historiaa takanaan. Tästä syystä yrityksen tulisikin selvittää myös muut vaihtoehtoiset rahoitusmahdollisuudet. Pankkien nihkeä suhtautuminen yrityslainojen myöntämiseen on tuonut markkinoille useita uusia toimijoita, joilta lainan saaminen on helpompaa. Useat näistä toimivat samalla periaatteella kuin pikavipit: rahoitusta saa helposti ja nopeasti, mutta korkokulut, avaus-, ylläpito- ja käsittelymaksut nousevat taivaisiin.